tiistai 29. syyskuuta 2009

Tänään meillä oli ensimmäinen heräte osastolla. Tilateesta jäi tosi positiivinen mielikuva. Koska tilanne oli kaikille uusi, niin aikaa kului siihen että kävimme vielä yhdessä läpi ongelmaperustaista oppimista ja rooleja työskentelyssä. Mutta kekustelu oli mielestäni hienoa. Kysyttiin paljon, pohdittiin asioita ja keskustelussa oli esillä vahva eettinen näkökulma. Vaikka kyseessä oli vasta ensimmäinen heräte, niin siinä mielestäni näkyi se, että oli sairaanhoitajaksi kasvun alkumetreillä olevia aidosti uusien asioiden äärellä olevia ja ikääntyvän hoitotyön asiantuntijoita. Ja yhdessä esitettiin kysymyksiä ja etsittiin niihin vastauksia. Monta aika upeaa kohtaa keskustelussa. Tästä on hyvä jatkaa.
Mukava tulla mukaan keskusteluun näin uudella tavalla. Jouduin kylläkin vielä kirjautumaan eveliinan tunnuksilla, kun omillani en ole vielä onnistunut pääsemään sisään. Jatkan kuitenkin ensi viikolla yrittämistä:)

Hanke on nyt käynnistynyt konkreettisesti, kun olette viettäneet viime viikolla ensimmäisen päivän harjoittelupaikalla. Tänään kuulen teidän tunnelmianne reilun puolen tunnin päästä. Ihan itseänikin jänittää tämänpäiväinen; on minullekin ensimmäinen kerta koko urani aikana istua herätteitä käytännön työntekijöiden kanssa yhteistyössä. Kun kaikki olemme avoimin mielin ja positiivisin odotuksin, niin hyvin menee toinen toistamme kantaen.

terveisin Raija

maanantai 28. syyskuuta 2009

Huomenna on hankkeessa järjestettävä ensimmäinen heräteistunto. Tätä on kauan valmisteltu ja odotukset ovat kaikilla osapuolilla varmasti korkealla. Heratetyöskentely käytännön hoitotyössä tuntuu haasteelliselta, mutta erittäin mielenkiintoiselta. Opiskeljat ovat uuden edessä, heillä on ollut vain yksi harjoitusheräte koululla. Osaston henkilökunta on uuden edessä, heille on vasta kerrottu PBL- menetelmästä. Myös opettajat ovat uuden edessä, ongelmaperustaiden menetelmän käyttö yhdessä käytännön hoitotyön edustajien kanssa on uutta.

Kävin tänään keskustelua hankkeessa mukana olevan opettajaopiskeljan kanssa ja pohdimme muun muassa hankkeen tavoitteita ja tutkimuskysymysten muodostamista. Keväällä hankkeessa järjestettiin sairaanhoitajien koulutus, jonka yhteydessä hankkeeseen osallistuville sairaanhoitajille tehtiin kysely, jossa kysyttiin muun muassa hankkeeseen liittyvistä odotuksista. Nyt olemme saamassa sisällön analyysin valmiiksi ja marras/joulukuulla on tarkoitus kirjoittaa enemmän asiasta Lahden ammattikorkeakoulun julkaisussa. Tuohon julkaisuun on tarkoitus saada aikaiseksi artikkeli hankkeesta. Muutenkin on tarkoituksena blogi -kirjoittamisen lisäksi kirjoittaa hankkeessa jo hankkeen aikana. Eikä vain hankkeen päätteeksi. Jotenkin olen tässä viehättynyt hankkeen aikana tapahtuvaan moniääniseen kirjoittamiseen. Kunhan saadaan nuo muutkin äänet vielä kuuluville :)

tiistai 22. syyskuuta 2009

Viime viikon keskiviikkona 12 uutta sairaanhoitajaopiskeljaa ilmoittautui mukaan hankkeeseen. Oli todella hienoa nähdä, että opiskelijat tulivat innolla mukaan työelämän ja kolutuksen yhteistyöhankkeeseen. Tapasimme opiskelijat vielä perjantaina 18.9. ja kävimme yhdessä läpi hankkeeseen liittyviä asioita. Tällä viikolla torstaina opiskelijat menevät jo tutustumaan osastoilleen ja varsinaiseen ensimmäiseen ohjattuun harjoittelupäivään. Tekisi niin mieli olla heidän mukanaan ensimmäisenä harjoittelupäivänä, että pääsisi näkemään ja kokemaan samoja asioita. Toivottavasti opiskelijatkin saavat perustettua blogit ja kirjoittavat hieman omia tunnelmiaan muille luettavaksi.

perjantai 11. syyskuuta 2009

Syyskuu on hyvässä vauhdissa. Yli puoli vuotta on kulunut siitä, kun tätä hanketta alettiin valmistelemaan. Paljon on tapahtunut ja vielä enemmänon edessä. Tänään valmistelin opiskelijoille perehdytysmateriaalia hankkeeseen ja tutustun ja pohdin blogin käyttämistä hankkeessa. Ainakin nyt tuntuu, että tämä bloggaaminen sopii tähän hankkeeseen oikein hyvin. Toivottavasti muutkin innostuvat blogin käyttämistä opetuksessa, ainakin se tarjoaa monia mahdollisuuksia.
Eve