tiistai 30. maaliskuuta 2010

Heräte kaksi Jalkarannassa

tänään iltapäivällä käynnistimme ensimmäisen osuuden herätteestä kaksi. Tietoisesti käytimme samaa herätettä kuin viime syksynäkin. Heräte toimi syksyllä hyvin ja käynnisti paljon hyvää keskustelua sairaanhoitajan roolista ja tuki hyvin opiskelijoiden ja sairaanhoitajien yhteistä pohdintaa aiheesta. Heräteen alussa hoitajat käynnistivät hienosti keskustelua hoitotahdosta ja siitä millaiset asiat voivat vaikuttaa päätösten tekoon. Opiskelijaryhmän hyvä henki ja innostus oppia uutta näkyy selvästi heräteistunnoissa. Avainsanojen tuottaminen oli jo huomattavasti helpompaa, kuin edellisellä kerralla ja luokittelu onnistui sujuvasti keskutellen. Kysymysten muokkaaminen ottaa edelleen aikaa ja siihen on hyvä jättääkkin hyvin aikaa. Puheenjohtaja vei hienosti tilannetta eteenpäin ja mielestäni saimme aikaiseksi kaksi hyvää kysymystä. J ahyvää on myös se, että kysymykset ovat niin erilaisia. Ainoa huono puoli asiassa on se, että tähän väliin jää vain viikko ja myös pääsiäinen. Purusta odotan todella keskustelevaa.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Ensimmäisen herätteen purkutilanne Jalkarannassa

Tänään keskustelimme yhdessä ensimmäisestä herättestä ja purimme tehdyt kysymykset. Sairaanhoitajaopiskelijat nostivat esiin sitä kuinka vaikeaa on oppia hakemaan tietoa, verkon kautta on vielä hankalaa etsiä tietoa ja juuri kun on löytävinään niin - tiedosto ei aukea tai kyseessä onkin kirja joka sijaitsee jossakin saavuttamattomissa. Ja toisaalta tietoa on paljon, mutta mikä on nayttöön perustuvaa ja hyvää? Ja vielä se, että oman synteesin tekeminen on vielä työlästä. Alkuvaiheessa monesta tuntuu turvallisemmalta tukeutua kirjoihin. Mutta silti täytyy sanoa, että opiskelijat olivat tehneet paljon vaivaa ja opiskelleet tosissaan. Puhuttiin tiedonhaun yhteisestä harjoituksesta, joka järjestetään kolmannen herätteen yhteydessä. Juuri tämän tyyppinen apu tuntuu olevan tarpeen opintojen alussa. Purkutilanne oli oikein onnistunut, opiskelijat olivat löytäneet hyvää tietoa- josta riitti kysyttävää ja keskusteltavaa. Hienointa oli havaita me henki, ja asenne siitä että opiskeljaryhmä on päättänyt selvitä ja opettajan toivotaan pysyvän sivulla :) Kyllä sitä tunnistaa itsessään, että kun on kyseessä itselle tärkeä hanke ja opiskelijoiden ensimmäinen purku, että pyrkii itsekin siihen että he saavat hyvän onnistumisen kokemuksen - ja sitten auttaa vähän liikaakin tilanteiden eteenpäin viemiseksi. Mikä muu tuntui tänään erittäin hienolta, oli opiskelijoiden asenne oppimiseen ja ikääntyvän hoitotyötä/vanhuksen hoitamista kohtaan. Eli jos herätteen ja kysymysten pohdinta viimeeksi oli hankalaa, niin nyt ilmapiiri oli vapautunut ja keskusteleva. Lisäksi Sarah antoi lopussa upeasti kannustavaa palautetta kaikille. Hyvä opiskelijat, näin jatkakaa :) Muistiot kuvasimme Taskukouluun ja täytyykin heti huomenna käväistä katsomassa miltä ne vaikuttavat.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Taskukoulu käynnistyi

Taskukoulun käynnistystilaisuus oli viime viikolla ja opiskeljat ovat nyt saaneet käyttöönsä puhelimet nettiliittymillä ja tarkoituksena on opetella nyt aluksi Taskukoulun käyttöä. Tänään laitoimme Raijan kanssa Taskukouluun ensimmäisen videoclipin = tehtävän opiskelijoille kokeilla toimintoa. Ja pienen hakemisen jälkeen hyvinhän tuo onnistui. Teknologia tuo varmsti opetukseen uusia asioita, joita ei osaa vielä edes ajatellakaan. Hoitotyön opetukseen uudet teknologiat uivat varmasti seuraavan kymmenen vuoden aikana nopealla tahdilla. Hyvähän näissä on pysytellä mukana ja nähdä millaisia mahdolisuuksia ne avaavat.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Herätetyöskentely Jalkarannassa

alkoi myöskin eilen. PBL case koski ikääntyneen potilaan hoitotyötä ja näin ensimmäisellä kerralla puheliaskin ryhmä oli kovin hiljainen ja mietteliäs. Saattaa olla, että tämä johtuu myös siitä, että nyt oli ensimmäinen kerta - ja sanojen tuottamisessa oltiin kriittisiä, yhteistä keskustelua tilanteesta ei rohjettu käydä vielä vilkkaasti. Hiljaisuuttakin oli vain opeteltava kestämään ja annettava tilaa kaikille miettiä asiaa. Sen sijaan luulenpa, että ne kysymykset joita saatiin aikaiseksi osoittautuvat hyviksi ja sopivasti rajatuiksi. Opiskelijat lähtevät nyt etsimään tietoa toimintakyvyn ylläpitämisestä ja ruokailutilanteessa huomioitavista asioista. Hyvää on myös se, että purkutilanteeseen on riittävästi aikaa.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Herätetyöskentely alkoi L-osastoilla

Tänään oli ensimmäinen heräteistunto L 10:n tiloissa Kaupungisairaalalla. Vähän jännittynyt tunnelma oli alkuun ja se näkyi selvästi hiljaisuutena; kukaan ei oikein saanut sanaa suustaan, kun Akseli puheenjohtajana kyseli, mitä ajatuksia heräte nosti esille. Kun keskustelua ei juuri tullut, Akseli ehätti siirtymään jo työskentelyn seuraavaan vaiheeseen, mutta en tutorina antanut opiskelijoiden vielä siirtyä eteenpäin, koska vapaa keskustelu on tärkeä vaihe herätetyöskentelyssä; siinähän käydään jo läpi mitä tiedetään ja mikä on epäselvää ja voidaan lisäksi nostaa hyvinkin tärkeitä arvoihin ja eettisyyteen liittyviä kysymyksiä esille. Jatkossa siis kannattaa panostaa myös tähän alkuun.

Siitähän se sitten pikkuhiljaa lähti herätetyöskentely käyntiin, väliin hieman yskähdellen, mutta kuitenkin ihan mukavasti. Rohkeutta vaan omien ajatusten esille tuomiseen lisää, niin siitä se oppimisen ja oivallusten ilo lähtee etenemään. Tunnelma oli vapaa ja oppimismyönteinen. Mukana työskentelyssä olivat sairaanhoitajat Sanna ja Nina. He toivat hyvin esille hoitamisen arjen asioita. Toivon että jatkossa rohkaistutte kyselemään lisää käytännön asioista mukana olevilta asiantuntijoilta.

Tästä se lähtee.....

iloisin tutorterveisin Raija

tiistai 2. maaliskuuta 2010

PBL-harjoittelun alkutunnelmia

Eilen opiskelijat aloittivat hankeharjoittelun ja olin mukana heidän kanssaan L-osastoilla virittäytymässä tunnelmaan. Kun en edelleenkään osaa fyysisesti jakaantua kahdeksi, niin aloitin L10:llä, jossa kaksi opiskelijoiden ohjaajaksi nimettyä sairaanhoitajaa ottivat meidät hellään huomaansa ja kertoivat osaston toimintaan liittyvistä käytänteistä yleisellä tasolla; kuka on kenenkin ohjaaja, miten osaston toimintaan perehtyminen etenee, jne. Vastaanotto oli hyvin innostunut ja luulen opiskelijoiden kokeneen itsensä todella tervetulleeksi osastolle harjoitteluun.

Oltuani jokin aikaa L10:llä siirryin L30:lle katsomaan, kuinka toiset opiskelijat olivat päässeet alkuun; hyvinhän he:). Myös tällä osastolla opiskelijat otettiin erinomaisen lämpimästi vastaan. Yksi ohjaavista sairaanhoitajista oli jo kierrättänyt opiskelijoita osastolla ja sitten siirryimme yhdessä käymään läpi osaston potilasainesta. Osastolla on käytössä tulostettava potilaslista, josta ilmenee päivittäisessä hoitotyössä tarvittavia käytännön tietoja kustakin potilaasta. Tämä auttaa myös opiskelijoita orientoitumaan hoidettavien potilaiden toimintakykyyn ja hoidon tarpeeseen. Näin opiskelijat saivat siis ylimääräisen raportin potilaista.

Piipahdin vielä päivän päätteeksi L10:lle hetkeksi aikaa kuuntelemaan opiskelijoiden kanssa iltapäiväraporttia. Opiskelijat totesivat, että mukava iltapäivä on ollut ja he innolla odottavat huomista ensimmäistä täyttä harjoittelupäivää.

Itse koin hyvin nostalgisesti palaavani ajassa taaksepäin, koska laitoin osastoille tullessani oikein hoitajan vaatetuksen päälleni. Näin todella tunsin olevani osa koko porukkaa. Olen itse toiminut takaisina vuosina sairaanhoitajana ollessani juuri tällaisilla osastoilla kuin hankeharjoittelussa nyt olevat opiskelijat ovat ja siksi monet vahvat, positiiviset muistikuvat nousivat mieleeni iltapäivän aikana. Iltapäivä oli siten meille kaikille hankelaisille hyvin tärkeä kokemus. Tästä on hyvä jatkaa yhteistä matkaamme:).

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Koulu menee taskuun

Saimme viimeviikon lopussa tiedon siitä, että hankkeeseen otetaan mukaan uutta teknologiaa sovelluksineen ja taskukoulu toteutuu. Taskukoulu merkitsee sitä, että älypuhelimia käytetään koulutuksen välineenä ja osana sisällön luomista oppimiselle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hankkeessa mukana olevat opiskelijat saavat käyttöönsä älypuhelimet, joiden avulla he voivat taltioida lyhyitä n. 1 minuutin pituisia videoclippejä netissä toimivalle alustalle. Mielenkiintiosta ja haastavaa. Taskukoulun vetäjät pitävät meille yhteisen koulutuksen aiheesta viikolla 10.

Sillä välin ehtii tapahtua myös jotain vielä merkityksellisempää ja tärkeää. Sairaanhoitajaopiskelijat aloittavat tänään ensimmäisen harjoittelunsa osastoilla. Jalkarannanosastoille menevät aloittivat jo aamusta tänään ja keskustan yksikköön menevät opiskeljat aloittavat 12.30. Toivottavasti kaikki opiskeljiat käyvät blogeissaan kirjoittamassa ajatuksistaan.

Viime viikolla pidimme toisen taitopajan ja harjoittelimme ihopistosnäytteen ottamista, opiskeljiat saivat omat verensokerimittarit ja harjoittelimme myös nml- letkun laittamista. Ensi viikolla taitopajassa on lääkehoitoon liittyviä asioita (injektion pistäminen) ja harjoittelemme myös esimerkiksi lima-imua ylähengitysteistä.

Hanke on käynnistynyt hyvin, opiskelijat ovat innostuneita ja ensimmäinen heräte osastoilla toteutuu viikolla 10.