perjantai 30. huhtikuuta 2010
Taitojen kertausta osastolla
Eilen pidimme lyhyet taitojenkertaustilanteet osastoilla. Uskoisin, että tilanteista oli hyötyä opiskelijoille. Kevään aikana on taitopajaopetusta järjestetty koulullla ja nyt käytiin uudelleen läpi taitopajoissa läpikäytyjä ja harjoiteltuja asioita. Parasta oli ehkä se, että tilanteesa keskusteltiin asioita, joissa opetettu taito siirtyy luultavasti paremmin hoitotyön käytäntöön. Tutustuttiin tarvikkeisiin, esitettiin kysymyksiä, pohdittiin tilanteissa toimimista ja sairaanhoitajan ammattiin kasvamista. Kummallakin osastolla oli tilanteissa mukana sairaanhoitaja. Vahvasti tuli sellainen tunne, että näin asioita tulisi opettaa.
tiistai 27. huhtikuuta 2010
Kolmannen herätteen purkutilaisuus Jalkarannassa
Tässä vaiheessa aikataulumem hieman eroaa keskustan ryhmästä, eli tänään järjestimme purkutilaisuuden viime viikolla aloitettuun herätteeseen. Kyllä viikko on vain liian lyhyt aika etsiä, sisäistää ja valmistautua purkuun. Silti opiskelijat ja ryhmä kuitenkin onnistuivat asiassa oikein hyvin. Opiskelijat veivät tilannetta hyvin ja toimivat hyvin rooleissa. Arvokkainta oli avoin ja keskusteleva ilmapiiri hoitajien ja opiskeljoiden välillä. Oikeasti pysähdyttiin miettimään herätteen asioita, kerrottiin kokemuksista ja esitettiin toisille kysymyksiä ja pyydettiin selvennystä asioihin. Joku opiskelijoista kommentoikin, että tämän tilanteen muistaa ja käsitellyt asiat ja kokemukset tulevat tämän jälkeen mieleen. Opiskelijat kertoivat, että tieto yhdistyy nyt hyvin myös siihen mitä he ovat jo näheet ja kokeneet osastolla. Oikesti oikein esimerkillinen purkutilanne. Lopuksi jäimme keskustelemaan vielä vähän tiedonhausta, lähteiden merkinnästä, millaisia artikkeleja kysymyksiin olisi löydettävissä englannin kielellä ja muutenkin hankkeeseen liittyvistä asioista.
torstai 22. huhtikuuta 2010
Tunnelmia L-osastojen herätetyöskentelystä
Minua saisi nyt tukistaa, koska en ole muistanut kirjoittaa tätä blogia kuin ensimmäisestä herätetteestä ja taisi olla siitäkin aloitustunnelmat. Nyt meillä oli toissapäivänä eli tiistaina kolmannen herätteen aloitus ja nyt näkyy jo selkeästi, että herätetyöskentely alkaa tulla tutuksi opiskelijoille. Roolien jako sujuu jo kitkatta ja rooleissa osataan toimia johdonmukaisesti. Vaikeaselkoisia termejä osataan selkiyttää ja kivasti käytetään hyödyksi osaston asiantuntijasairaanhoitajia. Keskustelu casen herättämistä ajatuksista on vielä melko vähäistä, mutta se varmaan paljolti jotuu siitä, ettei hoitotyön kokemuksia vielä niin runsaasti ole ja näin ajatuksia ei vielä nouse esille.
Ideointivaiheessa tuotettiin runsaasti sanoja ja ryhmittelyn aikana virirsi monenlaista mielenkiintoista keskustelua aiheeseen liittyen. Jonkin verran vielä ryhmä tarvitsee tukea keskeisen asian löytämiseen ja kysymysten muotoiluun, mutta selkeästi kehittymistä on tapahtunut verrattuna ensimmäiseen istuntoon.
Aiemmin oli sovittu, että kolmannen herätteen aloituksen jälkeen pidämme seuraavana päivänä yhteisen tiedonhakuharjoituksen koululla koko PBL-ryhmän kanssa, mutta valitettavasti siihen ei tullut yhtään opiskelijaa mukaan. Ajoitus oli huono, koska opiskelijoilla sattui olemaan ko. päivän iltana vaativa tentti.
Ensi viikon torstaina pidetään osastoilla taitojen kertausharjoituksia, joihin valmistautumisesta tulee omat ohjeistukset reppu-sivustolle. Mukavaa tulla taas sinne käytännön kentälle touhuamaan yhdessä:).
Ideointivaiheessa tuotettiin runsaasti sanoja ja ryhmittelyn aikana virirsi monenlaista mielenkiintoista keskustelua aiheeseen liittyen. Jonkin verran vielä ryhmä tarvitsee tukea keskeisen asian löytämiseen ja kysymysten muotoiluun, mutta selkeästi kehittymistä on tapahtunut verrattuna ensimmäiseen istuntoon.
Aiemmin oli sovittu, että kolmannen herätteen aloituksen jälkeen pidämme seuraavana päivänä yhteisen tiedonhakuharjoituksen koululla koko PBL-ryhmän kanssa, mutta valitettavasti siihen ei tullut yhtään opiskelijaa mukaan. Ajoitus oli huono, koska opiskelijoilla sattui olemaan ko. päivän iltana vaativa tentti.
Ensi viikon torstaina pidetään osastoilla taitojen kertausharjoituksia, joihin valmistautumisesta tulee omat ohjeistukset reppu-sivustolle. Mukavaa tulla taas sinne käytännön kentälle touhuamaan yhdessä:).
tiistai 20. huhtikuuta 2010
Kolmannen herätteen aloitus Jalkarannassa
tänään tapasin opiskelijoita ja sairaanhoitajia parin viikon tauon jälkeen ja aloitimme herätteen kolme käsittelyn. Heräte käsitteli dementoituneen potilaan hoitotyötä. Oikeastaan tänään oli oikein mukava seurata ja ohjata työryhmän työskentelyä. Opiskelijat alkavat hallita huomattavasti paremmin PBL työskentelyn ja yhdessä toimimisen sekä roolityöskentelyn. Heillä alkaa selkeästi olla kuvaa siitä millainen herätteen rakenne on ja kuinka se etenee. Oppimiskysymysten muokkaaminen on myös jo helpompaa ja toivottavasti opiskelijat kokevat oppineensa myös tiedonhauntaitoja sekä oman synteesin kirjoittamista. Huomenna pidämme Raijan kanssa opiskelijoille ylimääräisen tiedonhankinnan tehostuksen koskien juuri muodostettuja oppimiskysymyksiä. Tässä samanaikaisesti rakennamme Raijan kanssa myös posteriesitystä hankkeesta Tampeeella toukokuun alussa pidettävään PBL-konferenssiin sekä pohdimme sitä, miten ja missä muodossa yhteistyötä Lahden kaupunginsairaalan kanssa voisi tulevaisuudessa jatkaa. Huomenna keskustelemme tästä yhteistyökokouksessa aamulla.
tiistai 6. huhtikuuta 2010
tänään purimme herätettä kaksi Jalkarannassa kokoonpanossa puolet sairaanhoitajaopiskelijoita ja puolet sairaanhoitajia. Kysymyksethän käsittelivät iäkkään vakavaa hengitystieinfektiota ja hoitolinjauksen tekemistä. Oikeastaan hyvältä tuntui se, että ne olivat niin erilaiset kysymykset. Herätteen lopussa viimeeksi puhuimme jo siitä, että kannattaa pysytellä hoitotyön puoella. Luettuani ja tutustuttuani opiskeljoiden omiin tuotoksiin varoittelin huomautin jo valmiiksi siitä, että purussa kannattaa painottaa sairaanhoitajan roolia. Opiskelijat olivat tehneet kovasti töitä omien yhteenetojen tekemisessä ja lähteet olivat hyviä ja niitä oli melko paljon. Tästäkin siis puhuimme. Tietoa on tosiaan tarjolla maailmassa vaikka kuinka paljon. Aiheena tuo hengitystie infektio on varmasti kiinnostava ja haettu tieto ei missään nimessä mene hukkaan, mutta alkuvaiheessa opintoja kannattaa kuitenkin miettiä mikä tässä vaiheessa on oleellista. Toinen kysymys osoitti taas sen, että miten keskustelu toimi erilailla; kysyttiin, kerrottiin mielipiteitä, erilaisista lähteistä löydettyä tietoa verrattiin, mietittiin eettisiä kysymyksiä hoitolinjauksen tekemiseen liittyen. Sairaanhoitajien läsnäolo tilanteessa oli tosi arvokasta ja keskustelu asiasta oli antoisaa. Huomenna jatkamme opiskelijoiden kanssa ensin tuutortunnilla. Osa luokasta on lähdössä harjoitteluun ja osa on jo kohta lopettelemassa ensimmäistä harjoitteluaan sairaanhoitajaopinnoissa. Niin ja huomenna jatketaan hankelaisten kanssa myös taitopajassa taitojen oppimista. Eli luvassa on katetroinnin harjoittelua. Lisäksi itsekin alkaa miettiä miten näitä tässä hankkeessa saatuja kokemuksia työelämän ja koulutusken yhteistyöstä on hyödynnettävä jatkossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)