Kokoonnuimme neljännen eli viimeisen herätekokonaisuuden aloituksen merkeissä tänään iltapäivällä L-osastoille. Opiskelijat alkavat lopetella harjoittelujaksoaan osastoilla ja muutama on jo lopettanutkin. Siksi kyselin heidän tunnelmiaan keväästä ja sain tietää niiden olevan kaikin puolin hyvät; opiskelijat ovat oppineet monenlaisia taitoja ja astuneet sairaanhoitajan ammattiin oppimisen mielenkiintoiselle ja antoisalle polulle.
Vaisuhkon alkukeskustelun jälkeen herätteen aloitus lähti ihan mukavasti käyntiin ja itse istunnon eteneminen vaiheineen näyttä olevan selkiytynyt koko porukalle. Kysymyksiä ja ihmettelyäkin osaatte pienesti tehdä, mutta vielä joutui muistuttelemaan, että olkaa avoimempia sen suhteen, mitä kaikkea tietoa te tarvitsette, jotta saisitte kysymyksiinne ja pähkäilyihinne vastauksia. Tulette tarvitsemaan tulevassa työssänne paljon ja taas kerran paljon tietoa ja jostain on aloitettava; kyllä se tutori pitää holta, että ette ihan mahdottomista asioista aloita; eikä sitä paitsi ole ollenkaan kiveen kirjoitettu, että jostain tietystä tietoaineksesta "pitää" aloittaa. Siis summa summarum vielä enemmän keskustelua, pohdintaa, pähkäilyä, ihmettelyä ja sitä kautta konkreettisia kysymyksiä liittyen siihen tehtävään, johon olette valmentautumassa = sairaanhoitajan työhön.
Innolla odotan herätteen purkua runsaan tutkitun ja perustellun tiedon avulla:).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti