torstai 28. tammikuuta 2010
Eilen pidimme palaveria Taskukoulun vastuuhenkilöiden kanssa ja pohdimme teknologian hyödyntämisen mahdollisuuksia hankkeessa. Asia kuulosti todella mielenkiintoiselta ja kokeilemisen arvoiselta asialta. Odotamme vielä kustannusarviota ja käymme sitten neuvottelua asiasta yliopettajan ja kolutuspäällikon kanssa. Olisi todella hienoa kokeilla mitä uutta ja millaisia mahdolisuuksia nettiliittymällä varustetut puhelimet ja internetpohjainen alusta voisi tarjota.
maanantai 25. tammikuuta 2010
Taas täällä
Uusi vuosi on käynnistynyt ja uusi osa hanketta käynnistyy tänään. Joulukuussa pidimme hanketyöryhmän kanssa kokouksen, jossa käytiin läpi syksyn toteutusta ja podittiin vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Näiden pohjalta rakennettiin sitten kevään 2010 toteutusta ja aikataulua. Aloitin uuden sairaanhoitajaryhmän HOI10K tuutorina 11.1. Ryhmä on todella mukavan tuntuinen, innostunut ja motivoitunut opiskelemaan ja valmistumaan sairaanhoitajiksi. Viime torstaina Raija piti johdantoluentoa ja noin neljänkymmenen opiskelijan joukosta valikoitui 12 tähän hankkeeseen. Tänään meillä on iltapäivällä hankeinfo heille ja kerromme tarkemmin siitä, mitä tämä nyt tarkoittaa ja kuinka edetään. Tavoitteena on jo tänään luoda blogit ja päästä kirjoittamaan siihen alustavia ajatuksia hankkeeseen lähtemisestä. Palaveeraamme Raijan kanssa tässä alkuvuodesta myös Lahden ammattikorkeakoulssa Taskukoulua vetävien henkilöiden kanssa ja pohdimme sitä, voisiko uusita teknologiaa hyödyntää jotekin hankkeessa. Mukavalta ja haastavalta tuntuu aloittaa uusi kausi hankkeessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)