tiistai 30. maaliskuuta 2010

Heräte kaksi Jalkarannassa

tänään iltapäivällä käynnistimme ensimmäisen osuuden herätteestä kaksi. Tietoisesti käytimme samaa herätettä kuin viime syksynäkin. Heräte toimi syksyllä hyvin ja käynnisti paljon hyvää keskustelua sairaanhoitajan roolista ja tuki hyvin opiskelijoiden ja sairaanhoitajien yhteistä pohdintaa aiheesta. Heräteen alussa hoitajat käynnistivät hienosti keskustelua hoitotahdosta ja siitä millaiset asiat voivat vaikuttaa päätösten tekoon. Opiskelijaryhmän hyvä henki ja innostus oppia uutta näkyy selvästi heräteistunnoissa. Avainsanojen tuottaminen oli jo huomattavasti helpompaa, kuin edellisellä kerralla ja luokittelu onnistui sujuvasti keskutellen. Kysymysten muokkaaminen ottaa edelleen aikaa ja siihen on hyvä jättääkkin hyvin aikaa. Puheenjohtaja vei hienosti tilannetta eteenpäin ja mielestäni saimme aikaiseksi kaksi hyvää kysymystä. J ahyvää on myös se, että kysymykset ovat niin erilaisia. Ainoa huono puoli asiassa on se, että tähän väliin jää vain viikko ja myös pääsiäinen. Purusta odotan todella keskustelevaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti