keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Viimeisen purkuistunnon tunnelmia

Eilen kokoonnuimme viimeisen herätteen purkuun ja tunnelma oli jopa hieman riehakas; no se nyt oli ehkä vahvasti sanottu, mutta kuitenkin kuten yleensäkin prosessin loppuvaiheessa tunnelma on "nyt urakka on ohi tällä erää".

Istunto oli varmaan kaikista syklin istunnoista paras. Puheenjohtaja johdatteli istuntoa todella mallikkaasti ja kaikki osallistuivat ainakin vähintäin kohtuullisella panoksella, jotkut tosi aktiivisesti. Mielestäni esille tuli erinomaista eettistä keskustelua ja paljon hyviä kokemuksia. Opiskelijat kyselivät paljon mukana olleilta ammattilaisilta ja he saivat arvokasta kokemus- ja myös vahvaa teoreettista tietoa heiltä. Mukana istunnossa oli paljon kokemusta ja erikoisosaamista palliatiivisen ja saattohoidon alueelta omaavia sairaanhoitajia.

Opettajatutorin rooli oli tällä kertaa olla sivussa melko hiljaisena oppimisen varmistajana, mikä kertoo herätetyöskentelyn onnistumisesta. On ollut upeaa seurata opiskelijoiden onnistunutta oppimisen prosessia tämän hankeosuuden aikana. Tästä on hyvä jatkaa matkaa kohti asiantuntijaksi kasvamista.

Huomenna tapaamme taitojen näytön merkeissä koululla. Muutama opiskelijoista ehti eilen kertoa jännittävänsä näyttötilannetta. Tiedän kuitenkin, että taitonne ovat karttuneet todella paljon tämän kevään aikana ja voitte luottavaisin mielin tulla näyttämään monipuolista osaamistanne:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti