keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Dementoituneen potilaan hoitotyön oppimisen pohdintaa

Eilen olimme Jalkarannassa opiskeljoiden ja osatojen henkilökunna kanssa pohtimassa dementoituneen potilaan hoitotyötä tehtyjen oppimiskysymysten avulla. Ihan ensimmäisekis täytyy sanoa, että sillä että puheenjohtaja silmäilee opiskelijoiden tuotokset ja teke esityslistan - on merkitystä. Puheenjohtaja huomasi, että ryhmä on vastannut myös lisäkysymykseen eli siihen mitä on dementia. Eli itsenäisessä työskentelyssä oli noussut tarve kirjoittaa myös tästä. Eli aloitimme purun käsittelemällä tätä asiaa. Keskustelu oli rauhallista, asiallista ja asiassa tiukasti pysyvää ja hyvin etenevää. Siinä näkyi mielestäni myös hyvä käytännön ja teorian yhdistäminen. Pohdittiin hoitotyön keinoja sekä omaisten tukemista. Tässä näyttäytyy nyt myös oma haluni oppia uutta ja toivoisin jostain muutamia tunteja vuorokausiin lisää aikaa, että saisi itsekin pureutua näihin asioihin ja olla oppimassa uutta. Mitä tietysti tämä hanke myös tarjoaa ja tuntuu tosi hyvältä olla käsittelemässä näitä asioita yhdessä opiskelijoiden ja osastojen henkilökunnan kanssa. Kyllä tästä menetelmästä olisi paljoon, mutta tietysti se vaatisi vielä ratkaisuja, että siitä saisi kaiken potenttiaalin irti. Hyvä mieli jäi eilisestä. Ainoastaan aika taas loppui kesken eikä kunnolla ehditty palata alkuperäiseen caseen - mikä jäi harmittamaan. Eli pyytää kauniisti osallistujia lukaisemaan eilisen pohjalta alkuperäisen herätteen ja potimaan sitä "mitä jäi käteen".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti